Tuo neljän tunnin ilottelu vaati vuorokauden lepotauon, ennenkuin sain aivoni kerättyä kokoon, ja kädet sen verran vetreiksi, että suostuvat kirjoittamaan. Kai se on pakko myöntää, että olen huonossa kunnossa, kun ei vielä tässä iässä voi vanhuudenkaan piikkiin laittaa ;)
No tosin, edellisenä yönä tuli nukuttua ehkä kaksi tuntia, koska käyttin illalla hakemassa jonotusnumerot, ja puolenyön aikaan päästivät kotiin nukkumaan, mutta aamulla seitsemältä piti olla takaisin.
No, ei se väsymys iskenyt kuin vasta keikan jälkeen. Kaikkinensa erittäin hyvin järjestetty jonotus (kiitos This Hard Land foorumilaiset). Tuosta voisi ottaa mallia muillekin keikoille. Ei tainnut Peppersien faneilla sujua homma ihan yhtä siististi.
Mutta sitten odotusta, odotusta ja odotusta... Tuntien, ja lopulta ajankuluksi jopa minuuttien laskua sisällepääsyyn. Bruce paitaa ei etukäteen löytynyt, joten keikkavarustus hankittiin paikanpäältä.
Yleisö komennettiin seisomaan pari tuntia liian aikaisin, joka aiheutti hyvinkin suurta murinaa fanien keskuudessa, kunnes Bruce yhtäkkiä astelikin lavalle aurinkolasit päässä akustisen kitaran kanssa. Kuin kuka tahansa tavallinen mies. Täysin odottamaton temppu ilmeisesti kaikille.
Itselleni tuo akustinen setti ei ollut mikään niin suuri juttu, kun en kaikkia biisejä tiennyt, ja kun fanit lakosivat pähkinöiksi ympärilläni, tuli vähän sellainen olo, että olenkohan mä nyt ihan oikeassa paikassa...
Varsinaisen setin avaus
Rockin' All Over The World ja meikäläinenkin oli mukana ihan täysillä. Seuraavaksi minulle tuntematon biisi
Night taas vähän madalsi omaa tunnelmaani, mutta
Out In The Street korjasi tilanteen paremmin kuin hyvin.
Sitten taas vähän tuntemattomampi,
Loose Ends, mutta sen jälkeen pamahtikin kunnolla.
We Take Care of Our Own, Prove It All Night, Wrecking Ball ja
Death To My Hometown putki oli aivan mahtava! Tässä vaiheessa tajusin, miksi Bruce on The Boss. Fiilis fanipitissä oli korkealla, ja kaikki bilettivät (ainakin eturiveissä) täysillä Pomon valvovan silmän alla. MAHTAVAA!
Sitten taas muutama tuntematon, mutta ei haitannut yhtään,
Lonesome Day ja Shackled and Drawn ja tähän perään vielä
Waitin' On a Sunny Day. Ei ollut itku kaukana...
The Rising, Badlands ja
Land of Hope and Dreams varsinaisen setin viimeisinä kappaleina, ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi.
Encoren Bruce aloitti kertoilemalla tarinaa lapsuudestaan, kuinka äitinsä oli vienyt hänet pikkupoikana hautausmaalle, ja pikkubruce oli kiipeillyt siskonsa kanssa hautakivillä leikkimässä. Päästiinpä mukaan tuolle hautausmaalle
We Are Alive kappaleen myötä, jonka jälkeen varmasti jäyheinkin suomalaisukko lämpeni
Born In The U.S.A:n alkutahdeille. Hittiä hitin perään,
Born To Run jonka aikana fiilis fanipitissä oli jotain aivan käsittämätöntä. Nyt mä ymmärrän miksi porukat kritisoi Bon Jovin systeemiä, että rahalla saa parhaat paikat. Fiilis on paras bändillä ja faneilla silloin, kun ne fanit päästetään parhaille paikoille.
Sitten taas joku itselleni tuntematon kappale, jonka jälkeen ehkä oma suosikkini koko keikalta
Glory Days, jonka jälkeen ehkä se tunnetuin,
Dancing In The Dark, joka sopi pimeälle Olympiastadionille kuin nyrkki silmään.
Tämän jälkeen Clarencen kunniaksi
Tenth Avenue Freeze-Out, jonka aikana Bruce hiippaili taas aivan kosketusetäisyydelle. Vaikka tungos esitikin keuhkojen kunnollisen toiminnan enkä ollut paljoakaan vastuussa mihin kädelläni osuin, sain sen verran kontrollia, että sain hetkeksi otteen Brucen sormesta :) Kylmä käsi kaverilla!!
Kuvia räpsin vain sattumanvaraisesti, ja onni oli tällä kertaa aika hyvin mukana. Seuraavaksi
(Your Love Keeps Lifting Me) Higher and Higher, joka oli sekin minulle uusi biisi, mutta äkkiä sain juonesta kiinni ja pääsin hyvin kailottamaan mukana.
Tämän jälkeen vielä
Twist & Shout ja homma paketissa. Vaan eipäs olekaan, Bruce sai tiedon, että keikka on kahta minuuttia vailla neljä tuntia, joten moottorit takaisin päälle, ja
Twist & Shout vaan jatkui ja jatkui, vaikka mikrofonistakin katosi ääni. Hetken pelkäsin, että joku ryökäle teki sen tahallaan, mutta taisi olla vahinko ja tilanne korjattiin pian.
4h 6min ja stadion pimenee. Porukka alkaa valua ulos, ja naamoista päätellen erittäin tyytyväisenä. Itse olin melkeinpä itkun partaalla, selkä ja jalat huusi halleluujaa, mutta se oli pieni hinta tuosta mahtavuudesta! Niinkuin oli se 60€ lippukin.
Kiitos Bruce & ESB!!
