Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuple salmela. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuple salmela. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. joulukuuta 2012

Raskasta Joulua @Jyväskylä ja Kuopio

RJ kiertue on saatettu kunnialla mun osaltani (melkein) loppuun! Huomenna selvinnee teillekin, miksi vain melkein. Mutta tässä vähän fotomateriaalia noilta kolmelta keikalta.

Ensiksi Jyväskylä, joka edellytti n. kolmen tunnin junamatkustusta ja pientä (tosin luvallista) poissaoloa koulusta ;) Meinasi jäätyä tohvelit kiinni maahan junasta ulos päästyäni, mutta ruokailu lämmitti mukavasti, jonka jälkeen suuntasin hieman yllättävässä, mutta mukavassa seurassa kohti Paviljonkia.



Keikalla nähtiin myös mulle uusi tuttavuus Kimmo Blom, positiivinen yllätys kaiken kaikkiaan, vaikka hiusmallin mitta herätti pieniä ennakkoluuloja ;) Mahtavasti herra lauleli ja etenkin Tähti tähdistä kirkkain oli hienoa kuultavaa!


 Myös Marco oli löytänyt tiensä Etelä-Amerikan lämmöstä kylmään pohjolaan, kiitos siitä!


JP, joka riehui liikaa Nissepolkan tahtiin ja hajoitti housunsa, avasi kuulemma ensimmäisen joulukalenteriluukkunsa, josta Marcon mukaan paljastui kananjalka.


Kuten kuvasta tarkkasilmäiset voittekin päätellä, myös Tuple kuului ohjelmistoon. Tosin yhtäkään julkaisukelpoista kuvaa en herrasta saanut napattua.





 Sitten keikan jälkeen junaan ja nokka kohti Kuopiota. Tai oikeammin takaraivo, jouduin taas puksuttelemaan junassa väärin päin. Kuopiossa nähtiin Jarkko, Marco, JP ja Tuple!





Keikka oli todellakin kaiken tämän remuamisen arvoinen, voisin remuta samalla vimmalla vielä sinne ja takaisinkin, mutta mitäpä tuosta olisi hyötyä, joten jätetään nyt remuamatta. Anteeksi, mulla on ihan tolkuton nälkä ja pää pehminnyt joululauluja kuunnellessa, antakaa anteeksi. Korjatkaamme sekavat sanat kuvilla!








Helsingin kuvat lätkäisen sitten joskus paremmalla ajalla, nyt hiljenee Iriskin joulun viettoon ja antaa Raskaiden Joululaulujen soida!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Raskasta Joulua @Tampere & Kuusankoski

Mennään tämä päivitys kuvapainotuksella, pieni sitkeä flunssanpoikanen yrittää sabotoida täydellistä joulukuutani ja tukkia aivojeni sanaisen arkun päänsäryllä, mutta siitähän me ei väliteltä.

Tampere-talo 13.12
 
Solisteina J. Ahola, JP Leppäluoto, Pasi Rantanen ja Ari Koivunen.


Tuomaskin oli tällä kertaa onneksi taas lavalla




Vähän pistää hävettämään nuo Tampereen kuvat, mutta ne valot vaan tuli jotenkin niin sieltä takaapäin, että ei oikein ottanut onnistuakseen.

Mutta sitten Kuusankoskelle!


Solisteina täällä Ilja, Tuple, Pasi ja Ari.





Kiitos näistä, ensi viikolla Jyväskylä, Kuopio ja Helsinki! Kiitos myös Tuple, Tuomas, Mirka, Vili ja Erkki nimmareista! Ja kiitos tietenkin Kuusankosken keikkaseuralle!
Yritän tässä keikkailun lomassa käydä myös autokoulua, lukiota ja opetella tanssimaan. Ja ei, se ei ole toisinpäin, että yrittäisin käydä keikoilla kaiken muun lomassa. Joku prioriteetti sentään hei! ;)

- Iris